
Anvia TV:n perinteistä Kesäpäivää vietettiin Seinäjoella perjantaina 31.5.2013. upeassa säässä. Väkimäärä ja hymy ihmisten kasvoilla kertoivat, että jotakin oli onnistuttu tekemään oikein. Paikalla oli oman henkilökunnan ja luennoitsijoiden lisäksi päämiesten edustajia Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Espanjasta, Japanista ja Koreasta sekä reilusti yli 150 yritysasiakasta.
Tapahtumassa päämiehet olivat rakentaneet 13 esittelyosastoa, joissa pääsi kokeilemaan ja sormeilemaan käytännössä alan viimeisintä teknologiaa. Tuotedemossa maan kovimmat kuituhitsauksen asiantuntijat jakoivat ripauksen osaamistaan aloittelijoille. Tapahtuman luennoilla aamupäivän aikana Olli Knuuttila kertoi DNA:n suunnitelmista television suhteen, Teppo Ahonen Digitalta paljasti antenni-tv:n tulevaisuuden ja Mika Kanerva Sofia Digitalilta valotti mitä HbbTV tuo lisää televisioon. Iltapäivällä sukellettiin teknisempiin asioihin, mm. espanjalainen Promax esitteli uuden mittalaitteensa ensimmäisen kerran maailmassa.
Arvonnassa Promax HD Ranger+ mittalaitteen onnellinen voittaja oli Ossi, Finnsat HD-digiboksit päätyivät Jaakolle ja Tonille. Parhaina hitsaajina palkittiin Pekka ja Ari. Onnea vielä kertaalleen kaikille!
LATAA KESÄPÄIVÄN ESITYKSET:
» DNA, Olli Knuuttila
» Digita, Teppo Ahonen
» SofiaDigital, Mika Kanerva
» SANT, Martti Kemppi
» Promax, Peter Ivanov
» Cabelcon, Jimmy Henningsen
» Belden, Tarmo Pesonen
» Delta Electronics, Gunther Lohr
» Macab, Dan Löfgren
» Anvia, Klaus Varis